Vaikka tapahtumat ympärilläni ovat nyt olleet hieman synkkiä, olen tänään pystynyt tekemään itselleni mieluisia asioita. Rakentelin pitkästä aikaa pienoismallia jonka ostin useampi kuukausi sitten. Se on rentouttavaa ja vie ajatukset ainakin hetkeksi aikaa pois vallitsevista olotiloista. Eihän siitä nyt ihan kuvankaltainen tule, mutta oma kädenjälki näkyy ja tuntuu että saa jotain aikaiseksi. Perinteiset iltakahvit keittelin ja odotan huomista päivää. 

Välillä sitä tuntuu ettei mistää saa iloa ja kaiken aloittaminen tuntuu hankalalta. Olen pistänyt merkille että oma asenne on ollut useasti todella negatiivinen kaikkea tekemistä kohtaan. Oli se sitten kaupassa käynti tai kuntosalille meno, saatan lytätä ajatuksen ja miettiä epäonnistumista ja että en saisi tekemisestä "tarpeeksi irti". Mikä sitten on tarpeeksi? Haen kai jotain maailmaa mullistavaa tapahtumaa jonka energialla hyppisin onnesta elämäni loppuun asti, aivan liian vähän olen arvostanut elämän pieniä hienoja asioita, kuten vaikka nyt tämä pienoismallin rakentaminen kera kuuman kahvin. Olen aina ollut sellainen kaikki tai ei mitään tyyppi ja ottanut epäonnistumiset rankalla kädellä, joka nyt varmasti näkyy omassa käytöksessä suhteessa alkoholiin ja uhkapelaamiseen. 

Kun erosin ex-tyttöystävästäni, jotain tapahtui sisälläni. Olin todella paskana silloin vuonna 2013. Jotenkin palasin lähtöruutuun ja mietin miksi en kelvannut tälle ihmiselle. Pikkuhiljaa tajusin että en voi omistaa ketään eikä kukaan omista minua, on vain minun teot ja päätökset joilla elämääni ohjaan. Tuolloin aloitin liikunnan kunnolla ja koin hyviä elämyksiä itseni kanssa. Aloitin mieleni ja ajatusteni tutkimisen ja pääsin melko hyvälle tasolle itseni kanssa. Olin itsevarma ja innokas tulevaisuudesta. En osaa sanoa mitä tapahtui, että tavallaan lopetin itseni kehittämisen ja passivoiduin täysin kotiini. Aloitin alkoholinkäytön ja pelaamisen uudestaan opiskelujeni alettua. En kunnioittanut itseäni enää missään muodossa. Minulla on aina ollut taipumusta mielistellä muita ja vältän riitatilanteita, kai se turhautti minua niin paljon että halusin vain sulkea itseni kaikealta sosiaaliselta kanssakäymiseltä ja olla yksin. En välittänyt itsestäni enkä muista. Elämässä oli vain minä, alkoholi ja tietokone. Hain lohtua alkoholista ja uskoin että se ratkaisisi ongelmiani. Hain täytettä elämääni yhdenillan jutuista ja parisuhteesta, vaikka periaatteenani on ollut että parisuhdetta ei kannata etsiä; aito rakkaus tulee jos tulee. Sitä tämä vieläkin kai on, ahdistusta elämäni muutoksista. Jonkin asteista sosiaalista ahdistuneisuutta minulla vieläkin on jonka uskon olevan peruja koulukiusaamisesta. Useat tavoitteet ja unelmat jäävät suunnitteluasteelle koska pelkään että epäonnistun ja joudun häpeän alaiseksi. Siksi kai pidänkin yksinolosta ja yksin tekemisestä. Tästä dilemmasta haluan päästä eroon ja olenkin ajatellut ottaa asiasta mahdollisimman paljon selvää. Huomaan taas kirjoittelussani että ajatuksen juoksu on kovaa ja pyrin taas haalimaan ehkä hieman liikaa tietoa ongelmistani vaikka nyt tärkeintä olisi keskittyä siihen huomiseen ja sen jälkeen mennä hitaasti mutta varmasti eteenpäin. En ole terve, mutta haluan sitä niin paljon että saatan vähätellä ongelmiani ja "ihmeparantua". Nyt on tiedostettava, että se ei ole vaihtoehto. 

Mukavaa loppuiltaa kaikille ketkä tämän kirjoituksen mahdollisesti lukevat!