En millään jaksaisi kirjoitella nyt, mutta jos vähän raapustaisin ihan ajatuksen ja oman itseni vuoksi. Ulkona on tosi kaunis päivä, omat ajatukset ovat vain vieläkin melko synkkiä. Olen asiani kanssa vielä yksin ja tänään on se päivä kun aion avautua puolisolleni peliaddiktiosta joka on hallinnut elämääni säännöllisen epäsäännöllisesti. Pelkään hänen reaktiotaan, mutta se pelko ei saa olla esteenä, minun on kohdattava ongelmani nyt. Huomenna menen aamulla tosiaan a-klinikalle kartoittamaan tilannettani.

Olen ollut tässä tilanteessa aikaisemminkin ja käynyt läpi samoja ajatuksia. Aina olen kuitenkin ihmeen kaupalla saanut tilanteeni hallintaan mitä tulee laskuihin ja ruokaostoksiin, nyt en vain koe enää pärjääväni yksin. Rahat on loppu ja niin on mieskin. Toisaalta koen helpotusta siitä, että mahdollisesti pääsen nyt tarvitsemani avun piiriin ja aloitan parantumisen niin alkoholismista kuin peliaddiktiosta ja niiden tuomasta ahdistuneisuusta. Toinen puoli minusta taas tuntee häpeää ja pelkoa, ajatukseni ovat ristiriitaisia. Sydämeni pohjasta toivon, että puolisoni antaisi minulle vielä mahdollisuuden vaikka luottamus on jo monta kertaa mennyt. 

Mikä ajaa minut alkoholin ja pelejen äären? Uskon että tekemistä on sillä, että koen itseni heikoksi. En ole varma tulevaisuudestani ja ajatus "äkkirikastumisesta" kiiltää mielessä. Ajatus siitä, että saisin tehdä ihan mitä haluan eikä tarvitsisi huolehtia töistä. Opiskelen tällä hetkellä, mutta en ole varma alastani. Jollain tasolla pidän työstäni, mutta opiskelumotivaatio on ollut alhainen jo pitkään. Haen lohtua pullosta ja jotenkin visualisoin aina sen nousuhumalan tuoman euforian ennenkuin teen päätöksen aloittaa ryyppäämisen. Kuvittelen kai että asiat jotenkin loksahtelisivat paikalleen humalassa. Humalassa estot katoavat ja silloin pelaan. Kuvittelen kännissä, että nyt minulla on sitä juopon tuuria ja voitan itselleni paljon rahaa ja voin viettää elämäni ensimmäisen onnellisen krapulapäivän. Niin ei kuitenkaan koskaan tule käymään vaan onnellisuuden sijasta olen masentunut ja ahdistunut kuluneesta illasta. 

Aloitin pelaamisen jo pienenä. Kun täytin 15, sain mahdollisuuden pelata ihan laillisesti. Oli kivaa kun oli pientä jännitystä ja joskus jopa voittikin sen parikymppiä. Morkkis oli hirveä jos hävisin esimerkiksi kymmenen euroa. Iän lisääntyessä lisääntyivät panokset ja mahdollisuuden pelata. Nettikasinot tulivat tutuiksi ja baarin BJ-pöytä veti puoleensa. Olin todella sokea ongelmalleni. Kun menimme kavereiden kanssa baariin, saatoin viettää koko illan bj-pöydässä ja kun viimeistä kättä jaettiin olin jo tukevassa humalassa ja joskus voitolla, joskus taas en. Näiden iltojen aikana kaverini olivat useampaan otteeseen käyneet hätistelemässä minua pois ja pyytäneet minua tulemaan heidän kanssaan viettämään iltaa, en kuunnellut vaan kerroin "pelaavani vielä tämän käden". Kesätyörahat menivät nettikasinoon jolloin tilini oli vielä vanhempieni hallinnassa. Lainasin työkavereiltani jotta sain tupakkaa ja ruokaa kuluvalle kuukaudelle, koska palkka oli mennyt peleihin. Muistan kuinka isäni tuli juttelemaan minulle ja antoi esitteen jossa kerrottiin peliongelmasta ja siitä parantumisesta, raivostuin ja kielsin ongelmani jyrkästi. Vetosin siihen, että saan tehdä rahoillani mitä haluan ja "tää nyt on vaan vähän kokeilemista". Kunpa olisin tuolloin ollut viisaampi ja ottanut avun vastaan niin en olisi nyt tässä tilanteessa.

Pelit jatkuivat, joskus oli jaksoja jolloin en pelannut. Elin melko rahatonta elämää ja jotenkin kuvittelin olevani köyhä. Vaikka olisin ollut töissä niin ikinä ei ollut tarpeeksi rahaa. Niinhän sitä sanotaan että peliongelmaisella ei ikinä ole tarpeeksi rahaa pelata, sen asian tajuaminen on pysäyttävää. Suljin nettikasinot, mutta ongelma siirtyi kolikkopelaamiseen. Saatoin lähteä useaksi tunniksi pelaamaan lähikauppaan ja lopulta hävisin kaiken. Kun aloitin nykyiset opiskelut olin ollut pitkään peleittä ja elämäni oli muutenkin menossa oikeaan suuntaan. Olin saanut pudotettua painoa ja kehitettyä itseäni niin fyysisesti kuin henkisesti, mutta sisälläni kyti se epävarmuus jota en koskaan ollut myöntänyt. Muistan kuinka stressasin rahojen riittämättömyydestä, vaikka minulla oli säästössä opiskeluja varten useampi tonni ja vanhemmatkin kustansivat koulukirjojani. Halusin vain lisää rahaa jotta "pärjäisin". Ironista kyllä, olisin pärjännyt jos en olisi pelannut. Kaupassa mietin kahteen otteeseen mitä ostan ja viitsinkö nyt käyttää sataa euroa uuteen talvitakkiin, "en viitsi nyt ostaa kun ei oo paljoa rahaa, ens kuussa sitten ja kohta talvikin on ohi". Seuraavana päivänä saatoin vetää kännit ja pelata 300€ baarissa häviten kaiken ja enemmänkin. Opiskeluajoista olen elänyt monta kuukautta "säästöliekillä". Eli pelasin rahani alkukuusta ja loppu kuun söin makaroonia ja rahkaa, kun vanhemmat antoivat rahaa niin lupasin itselleni aina etten pelaisi, toisin kuitenkin kävi. Töihin päästessäni lupasin että nyt säästäisin rahoista tulevaisuutta varten, mutta en keskittynyt ongelmaani tarpeeksi ja parin viikon pelaamattomuuden/selvän jakson jälkeen itsetuntoni petti minut ja luulin pystyväni ottamaan maltillisesti.

Nyt olen tässä pisteessä. Rahaa ei ole. Opintolainaa minulla on nimeksi asti, onneksi se on opintolainaa jonka korko on pieni. Töitä minulla on satunnaisesti, josta olen kiitollinen. Opiskelumotivaatio on todella alhainen enkä jaksa tehdä töitä hirveästi ja lukea samalla kokeisiin. Koen ahdistusta itseäni ja olemassaoloani kohtaan. Mietin liikaa menneitä ja tulevia tapahtumia keskittymättä nykyhetkeen, se on haasteeni. Haluan parantua ja elää onnellista elämää. Koen olevani todella yksin näiden asioiden kanssa ja häpeän niitä. Myönnän ongelmani, mutta samalla koen että olen vajaavainen suhteessa muihin ihmisiin. Toivon, että huominen tuo elämääni uusia näkökulmia ja pääsen asiani kanssa eteenpäin. Yritän olla avoin ongelmani kanssa, yhdelle kaverilleni kerroin jo tilanteestani. Tämä on toinen päivä ilman viinaa ja pelejä. Pitää nyt yrittää ajatella että päivä ja asia kerrallaan.