Tänään olisi tosiaan pitänyt mennä sinne a-klinikalle mutta mittarin näyttäessä -30'C päätin että en viitsi lähteä kävelemään 5km päähän, varustuksenikaan ei olisi tuohon matkaan varmasti riittänyt, huomenna uusi yritys. Luulin jo skipanneeni koulupäivän, koska ajattelin että minulla alkaa kahdeksalta. Herätessäni kahdeltatoista tajusin katsoa lukkaria ja siellä alkamisajaksi oli ilmoitettu 13:00. Hetken jo mietin että en jaksaisi lähteä, mutta tuntien pakollisuus sai minut ryhdistäytymään ja lähdin polkemana koululle pakkaseen. Koululle päästyäni olin huojentunut että tulin. Olin taas ylittänyt itseni ja saanut jotain aikaiseksi. Huomaan itsessäni innottomuutta koulua ja sitä koskevia tunteja kohtaan, valmistuminenkin on vain pieni mikroskooppinen valopilkku jossain tulevaisuudessa. Tuntuu että olen antanut itseni valua henkisesti niin loppuun että kaikki tavoitteellinen toiminta tuntuu raskaalta, kuten nyt tämä koulu. Äidiltäni pyysin apua rahaongelmiin ja hän sanoi auttavansa, asiasta ei kuitenkaan keskusteltu sen enempää tai syistä. 

Viime yönä näin outoa unta. Unessa olin lapsuuskotini parkkipaikalla ja näin kun joukko ihmisiä ajoi autolla järvenjäästä läpi. Minulle tuli suuri auttamisen halu ja paniikki, että mitä teen. Tiedostin että ne ihmiset on saatava sieltä autosta pois ja koska olin ainut henkilö paikalla vain minä pystyin auttamaan. Etsin lähimmän kiven ja sukelsin rikkomaan auton ikkunat josta vedin matkustajat pintaan. Koin huojentumista kun ihmiset saatiin turvaan, en edes tuntenut heitä. En ole pitkään aikaan nähnyt mitään unia, enkä liiemmin niitä mieti, mutta tämä uni jäi mietityttämään minua. 

Otin myös yhteyttä koulun pappiin josko pääsisin hänen kanssaan juttelemaan, tuntuu että tarvitsen nyt vain keskustelua. Lähipiirissäni kun ei oikein ole ihmisiä joille voisin kyetä puhumaan, en kai halua huolestuttaa heitä ja häpeän liikaa. Kolmas päivä "uutta elämääni" takana. Olen miettinyt paljon asioita. Negatiivisten asioiden ilmaannuttuessa mieleen pyrin johdattelemaan itseni positiivisille ajatuksille enkä vaipumaan epätoivoon, itsesääli olisi kaikista helpointa ja sitä yritän tosiaan välttää koska se ei auta minua eteenpäin. Vain sillä on merkitystä mitä teen tänään ja mitä tämän asian eteen teen. Yritän rakentaa omaa motivaatiotani suhteessa elämään, mutta hankalaa siitä tekee se, että en tiedä mistä aloitan. Koska tavoitteellisuus puuttu, on hanka pysyä motivoituneena.