maanantai, 18. tammikuu 2016

Päiväni ei mennyt suunnitelmien mukaan

1372601596672.jpg

Tänään olisi tosiaan pitänyt mennä sinne a-klinikalle mutta mittarin näyttäessä -30'C päätin että en viitsi lähteä kävelemään 5km päähän, varustuksenikaan ei olisi tuohon matkaan varmasti riittänyt, huomenna uusi yritys. Luulin jo skipanneeni koulupäivän, koska ajattelin että minulla alkaa kahdeksalta. Herätessäni kahdeltatoista tajusin katsoa lukkaria ja siellä alkamisajaksi oli ilmoitettu 13:00. Hetken jo mietin että en jaksaisi lähteä, mutta tuntien pakollisuus sai minut ryhdistäytymään ja lähdin polkemana koululle pakkaseen. Koululle päästyäni olin huojentunut että tulin. Olin taas ylittänyt itseni ja saanut jotain aikaiseksi. Huomaan itsessäni innottomuutta koulua ja sitä koskevia tunteja kohtaan, valmistuminenkin on vain pieni mikroskooppinen valopilkku jossain tulevaisuudessa. Tuntuu että olen antanut itseni valua henkisesti niin loppuun että kaikki tavoitteellinen toiminta tuntuu raskaalta, kuten nyt tämä koulu. Äidiltäni pyysin apua rahaongelmiin ja hän sanoi auttavansa, asiasta ei kuitenkaan keskusteltu sen enempää tai syistä. 

Viime yönä näin outoa unta. Unessa olin lapsuuskotini parkkipaikalla ja näin kun joukko ihmisiä ajoi autolla järvenjäästä läpi. Minulle tuli suuri auttamisen halu ja paniikki, että mitä teen. Tiedostin että ne ihmiset on saatava sieltä autosta pois ja koska olin ainut henkilö paikalla vain minä pystyin auttamaan. Etsin lähimmän kiven ja sukelsin rikkomaan auton ikkunat josta vedin matkustajat pintaan. Koin huojentumista kun ihmiset saatiin turvaan, en edes tuntenut heitä. En ole pitkään aikaan nähnyt mitään unia, enkä liiemmin niitä mieti, mutta tämä uni jäi mietityttämään minua. 

Otin myös yhteyttä koulun pappiin josko pääsisin hänen kanssaan juttelemaan, tuntuu että tarvitsen nyt vain keskustelua. Lähipiirissäni kun ei oikein ole ihmisiä joille voisin kyetä puhumaan, en kai halua huolestuttaa heitä ja häpeän liikaa. Kolmas päivä "uutta elämääni" takana. Olen miettinyt paljon asioita. Negatiivisten asioiden ilmaannuttuessa mieleen pyrin johdattelemaan itseni positiivisille ajatuksille enkä vaipumaan epätoivoon, itsesääli olisi kaikista helpointa ja sitä yritän tosiaan välttää koska se ei auta minua eteenpäin. Vain sillä on merkitystä mitä teen tänään ja mitä tämän asian eteen teen. Yritän rakentaa omaa motivaatiotani suhteessa elämään, mutta hankalaa siitä tekee se, että en tiedä mistä aloitan. Koska tavoitteellisuus puuttu, on hanka pysyä motivoituneena. 

sunnuntai, 17. tammikuu 2016

Arkisia asioita

 

 

34555.jpgVaikka tapahtumat ympärilläni ovat nyt olleet hieman synkkiä, olen tänään pystynyt tekemään itselleni mieluisia asioita. Rakentelin pitkästä aikaa pienoismallia jonka ostin useampi kuukausi sitten. Se on rentouttavaa ja vie ajatukset ainakin hetkeksi aikaa pois vallitsevista olotiloista. Eihän siitä nyt ihan kuvankaltainen tule, mutta oma kädenjälki näkyy ja tuntuu että saa jotain aikaiseksi. Perinteiset iltakahvit keittelin ja odotan huomista päivää. 

Välillä sitä tuntuu ettei mistää saa iloa ja kaiken aloittaminen tuntuu hankalalta. Olen pistänyt merkille että oma asenne on ollut useasti todella negatiivinen kaikkea tekemistä kohtaan. Oli se sitten kaupassa käynti tai kuntosalille meno, saatan lytätä ajatuksen ja miettiä epäonnistumista ja että en saisi tekemisestä "tarpeeksi irti". Mikä sitten on tarpeeksi? Haen kai jotain maailmaa mullistavaa tapahtumaa jonka energialla hyppisin onnesta elämäni loppuun asti, aivan liian vähän olen arvostanut elämän pieniä hienoja asioita, kuten vaikka nyt tämä pienoismallin rakentaminen kera kuuman kahvin. Olen aina ollut sellainen kaikki tai ei mitään tyyppi ja ottanut epäonnistumiset rankalla kädellä, joka nyt varmasti näkyy omassa käytöksessä suhteessa alkoholiin ja uhkapelaamiseen. 

Kun erosin ex-tyttöystävästäni, jotain tapahtui sisälläni. Olin todella paskana silloin vuonna 2013. Jotenkin palasin lähtöruutuun ja mietin miksi en kelvannut tälle ihmiselle. Pikkuhiljaa tajusin että en voi omistaa ketään eikä kukaan omista minua, on vain minun teot ja päätökset joilla elämääni ohjaan. Tuolloin aloitin liikunnan kunnolla ja koin hyviä elämyksiä itseni kanssa. Aloitin mieleni ja ajatusteni tutkimisen ja pääsin melko hyvälle tasolle itseni kanssa. Olin itsevarma ja innokas tulevaisuudesta. En osaa sanoa mitä tapahtui, että tavallaan lopetin itseni kehittämisen ja passivoiduin täysin kotiini. Aloitin alkoholinkäytön ja pelaamisen uudestaan opiskelujeni alettua. En kunnioittanut itseäni enää missään muodossa. Minulla on aina ollut taipumusta mielistellä muita ja vältän riitatilanteita, kai se turhautti minua niin paljon että halusin vain sulkea itseni kaikealta sosiaaliselta kanssakäymiseltä ja olla yksin. En välittänyt itsestäni enkä muista. Elämässä oli vain minä, alkoholi ja tietokone. Hain lohtua alkoholista ja uskoin että se ratkaisisi ongelmiani. Hain täytettä elämääni yhdenillan jutuista ja parisuhteesta, vaikka periaatteenani on ollut että parisuhdetta ei kannata etsiä; aito rakkaus tulee jos tulee. Sitä tämä vieläkin kai on, ahdistusta elämäni muutoksista. Jonkin asteista sosiaalista ahdistuneisuutta minulla vieläkin on jonka uskon olevan peruja koulukiusaamisesta. Useat tavoitteet ja unelmat jäävät suunnitteluasteelle koska pelkään että epäonnistun ja joudun häpeän alaiseksi. Siksi kai pidänkin yksinolosta ja yksin tekemisestä. Tästä dilemmasta haluan päästä eroon ja olenkin ajatellut ottaa asiasta mahdollisimman paljon selvää. Huomaan taas kirjoittelussani että ajatuksen juoksu on kovaa ja pyrin taas haalimaan ehkä hieman liikaa tietoa ongelmistani vaikka nyt tärkeintä olisi keskittyä siihen huomiseen ja sen jälkeen mennä hitaasti mutta varmasti eteenpäin. En ole terve, mutta haluan sitä niin paljon että saatan vähätellä ongelmiani ja "ihmeparantua". Nyt on tiedostettava, että se ei ole vaihtoehto. 

 

Mukavaa loppuiltaa kaikille ketkä tämän kirjoituksen mahdollisesti lukevat! 

sunnuntai, 17. tammikuu 2016

Kaunis sunnuntaipäivä - ajatuksia peliongelmasta

b0c85a04b4bb53cc3f037e7887a9d81599b3317f

 

En millään jaksaisi kirjoitella nyt, mutta jos vähän raapustaisin ihan ajatuksen ja oman itseni vuoksi. Ulkona on tosi kaunis päivä, omat ajatukset ovat vain vieläkin melko synkkiä. Olen asiani kanssa vielä yksin ja tänään on se päivä kun aion avautua puolisolleni peliaddiktiosta joka on hallinnut elämääni säännöllisen epäsäännöllisesti. Pelkään hänen reaktiotaan, mutta se pelko ei saa olla esteenä, minun on kohdattava ongelmani nyt. Huomenna menen aamulla tosiaan a-klinikalle kartoittamaan tilannettani.

Olen ollut tässä tilanteessa aikaisemminkin ja käynyt läpi samoja ajatuksia. Aina olen kuitenkin ihmeen kaupalla saanut tilanteeni hallintaan mitä tulee laskuihin ja ruokaostoksiin, nyt en vain koe enää pärjääväni yksin. Rahat on loppu ja niin on mieskin. Toisaalta koen helpotusta siitä, että mahdollisesti pääsen nyt tarvitsemani avun piiriin ja aloitan parantumisen niin alkoholismista kuin peliaddiktiosta ja niiden tuomasta ahdistuneisuusta. Toinen puoli minusta taas tuntee häpeää ja pelkoa, ajatukseni ovat ristiriitaisia. Sydämeni pohjasta toivon, että puolisoni antaisi minulle vielä mahdollisuuden vaikka luottamus on jo monta kertaa mennyt. 

Mikä ajaa minut alkoholin ja pelejen äären? Uskon että tekemistä on sillä, että koen itseni heikoksi. En ole varma tulevaisuudestani ja ajatus "äkkirikastumisesta" kiiltää mielessä. Ajatus siitä, että saisin tehdä ihan mitä haluan eikä tarvitsisi huolehtia töistä. Opiskelen tällä hetkellä, mutta en ole varma alastani. Jollain tasolla pidän työstäni, mutta opiskelumotivaatio on ollut alhainen jo pitkään. Haen lohtua pullosta ja jotenkin visualisoin aina sen nousuhumalan tuoman euforian ennenkuin teen päätöksen aloittaa ryyppäämisen. Kuvittelen kai että asiat jotenkin loksahtelisivat paikalleen humalassa. Humalassa estot katoavat ja silloin pelaan. Kuvittelen kännissä, että nyt minulla on sitä juopon tuuria ja voitan itselleni paljon rahaa ja voin viettää elämäni ensimmäisen onnellisen krapulapäivän. Niin ei kuitenkaan koskaan tule käymään vaan onnellisuuden sijasta olen masentunut ja ahdistunut kuluneesta illasta. 

Aloitin pelaamisen jo pienenä. Kun täytin 15, sain mahdollisuuden pelata ihan laillisesti. Oli kivaa kun oli pientä jännitystä ja joskus jopa voittikin sen parikymppiä. Morkkis oli hirveä jos hävisin esimerkiksi kymmenen euroa. Iän lisääntyessä lisääntyivät panokset ja mahdollisuuden pelata. Nettikasinot tulivat tutuiksi ja baarin BJ-pöytä veti puoleensa. Olin todella sokea ongelmalleni. Kun menimme kavereiden kanssa baariin, saatoin viettää koko illan bj-pöydässä ja kun viimeistä kättä jaettiin olin jo tukevassa humalassa ja joskus voitolla, joskus taas en. Näiden iltojen aikana kaverini olivat useampaan otteeseen käyneet hätistelemässä minua pois ja pyytäneet minua tulemaan heidän kanssaan viettämään iltaa, en kuunnellut vaan kerroin "pelaavani vielä tämän käden". Kesätyörahat menivät nettikasinoon jolloin tilini oli vielä vanhempieni hallinnassa. Lainasin työkavereiltani jotta sain tupakkaa ja ruokaa kuluvalle kuukaudelle, koska palkka oli mennyt peleihin. Muistan kuinka isäni tuli juttelemaan minulle ja antoi esitteen jossa kerrottiin peliongelmasta ja siitä parantumisesta, raivostuin ja kielsin ongelmani jyrkästi. Vetosin siihen, että saan tehdä rahoillani mitä haluan ja "tää nyt on vaan vähän kokeilemista". Kunpa olisin tuolloin ollut viisaampi ja ottanut avun vastaan niin en olisi nyt tässä tilanteessa.

Pelit jatkuivat, joskus oli jaksoja jolloin en pelannut. Elin melko rahatonta elämää ja jotenkin kuvittelin olevani köyhä. Vaikka olisin ollut töissä niin ikinä ei ollut tarpeeksi rahaa. Niinhän sitä sanotaan että peliongelmaisella ei ikinä ole tarpeeksi rahaa pelata, sen asian tajuaminen on pysäyttävää. Suljin nettikasinot, mutta ongelma siirtyi kolikkopelaamiseen. Saatoin lähteä useaksi tunniksi pelaamaan lähikauppaan ja lopulta hävisin kaiken. Kun aloitin nykyiset opiskelut olin ollut pitkään peleittä ja elämäni oli muutenkin menossa oikeaan suuntaan. Olin saanut pudotettua painoa ja kehitettyä itseäni niin fyysisesti kuin henkisesti, mutta sisälläni kyti se epävarmuus jota en koskaan ollut myöntänyt. Muistan kuinka stressasin rahojen riittämättömyydestä, vaikka minulla oli säästössä opiskeluja varten useampi tonni ja vanhemmatkin kustansivat koulukirjojani. Halusin vain lisää rahaa jotta "pärjäisin". Ironista kyllä, olisin pärjännyt jos en olisi pelannut. Kaupassa mietin kahteen otteeseen mitä ostan ja viitsinkö nyt käyttää sataa euroa uuteen talvitakkiin, "en viitsi nyt ostaa kun ei oo paljoa rahaa, ens kuussa sitten ja kohta talvikin on ohi". Seuraavana päivänä saatoin vetää kännit ja pelata 300€ baarissa häviten kaiken ja enemmänkin. Opiskeluajoista olen elänyt monta kuukautta "säästöliekillä". Eli pelasin rahani alkukuusta ja loppu kuun söin makaroonia ja rahkaa, kun vanhemmat antoivat rahaa niin lupasin itselleni aina etten pelaisi, toisin kuitenkin kävi. Töihin päästessäni lupasin että nyt säästäisin rahoista tulevaisuutta varten, mutta en keskittynyt ongelmaani tarpeeksi ja parin viikon pelaamattomuuden/selvän jakson jälkeen itsetuntoni petti minut ja luulin pystyväni ottamaan maltillisesti.

Nyt olen tässä pisteessä. Rahaa ei ole. Opintolainaa minulla on nimeksi asti, onneksi se on opintolainaa jonka korko on pieni. Töitä minulla on satunnaisesti, josta olen kiitollinen. Opiskelumotivaatio on todella alhainen enkä jaksa tehdä töitä hirveästi ja lukea samalla kokeisiin. Koen ahdistusta itseäni ja olemassaoloani kohtaan. Mietin liikaa menneitä ja tulevia tapahtumia keskittymättä nykyhetkeen, se on haasteeni. Haluan parantua ja elää onnellista elämää. Koen olevani todella yksin näiden asioiden kanssa ja häpeän niitä. Myönnän ongelmani, mutta samalla koen että olen vajaavainen suhteessa muihin ihmisiin. Toivon, että huominen tuo elämääni uusia näkökulmia ja pääsen asiani kanssa eteenpäin. Yritän olla avoin ongelmani kanssa, yhdelle kaverilleni kerroin jo tilanteestani. Tämä on toinen päivä ilman viinaa ja pelejä. Pitää nyt yrittää ajatella että päivä ja asia kerrallaan. 

 

lauantai, 16. tammikuu 2016

Ensimmäinen askel - olen alkoholisti

“A man who drinks too much on occasion is still the same man as he was sober. An alcoholic, a real alcoholic, is not the same man at all. You can't predict anything about him for sure except that he will be someone you never met before.” -― Raymond Chandler

 

Alkoholismi. Se on sanana pysäyttävä ja pitkään meni minullakin myöntää itselleni olevani alkoholisti. Ensimmäiset kännit vedin "vasta" kuusitoista vuotiaana kavereiden kanssa lähimetsässä. Olin ujo ja epävarma poika ja alkoholi avasi portit sosiaaliseen maailmaan ja antoi tarmoa mm. puhua vastakkaisen sukupuolen kanssa. Ensimmäisestä humaltumisestani lähtien olen aina odottanut seuraavaa kertaa kun saan vetää kännit. Kavereiden kanssa suunniteltiin hupi-iltoja, kuka hakee juomat, kenellä on väärennetyt paperit, mihin menemme juomaan ja niin edespäin. Se oli jännää ja uutta. Kun täytin kahdeksantoista vuotta aloin juomaan joka viikonloppu. Viikonloput menivät humalassa ja sunnuntait krapulassa, viikot odottaessa seuraavaa viikonloppua sekä suunnitellessa mitä sitä perjantaina joisi ja missä. Alkoholi teki minusta tähden. Olin itsevarma ja pystyin mihin vaan. Miettiessäni taaksepäin, voin jo pahoin armeija-aikana. Muistan kuinka olin ahdistunut mutta alkoholi vei sen pois hetkellisesti. 

Armeijan jälkeen minulla oli muutamia selviä jaksoja ja tavoitteellista elämäntyyliä. Hain opiskelemaan, aloin liikkumaan ja muutenkin pitämään huolta terveydestäni. Kuntosali ja harrastukset täyttivät elämääni. Opiskelujen alkaessa syksyllä 2013 otin taas ystäväni alkoholin mukaan elämääni. Sain taas mahdollisuuden sosialisoida ja olihan se ihan normaaliakin kännätä opiskelijabileissä torstaina ja skipata perjantain tunnit, niin muutkin tekivät. Hain ensimmäistä kertaa apua ahdistukseeni keväällä 2014. En pystynyt olemaan töissä saati koulussa ahdistukseni vuoksi. Jätin kesätyöt pois jotta saisin tervehtyä ja tehdä asioita joista pidän. Kunpa olisin tuolloin osannut hakea apua oikeasta paikasta. Sain kesätöistä tilin joka meni alkoholiin ja uhkapeleihin. Olin todella maassa ja yritin keksiä ratkaisuja ongelmaani. Loppukesästä sain itseni jollain tavalla raiteille ja aloitin kuntoilun uudelleen. Syksy 2014 oli myös ratkaiseva siinä mielessä että tapasin silloin nykyisen avovaimoni. Jätin dokaamisen ja keskityin parisuhteeseen, en kuitenkaan uskaltanut puhua ongelmistani tyttöystävälle koska pelkäsin hänen reaktioitaan. Keväällä 2015 sama kaava toistui, stressi rahasta ja opiskeluista ajoivat minut ryyppäämään ja uhkapelaamaan, minun piti paljastaa pala menneisyyttäni. Olen saanut huomata että tyttöystäväni on todella ihana ja ymmärtäväinen ihminen ja rakastan häntä paljon, mutta tiedän että ei hänkään ihan kaikkea tule kestämään sillä juomisellani on myös suuri vaikutus hänen elämäänsä.

Olen yrittänyt parantua alkoholismista kymmeniä kertoja, mutta aina sama kaava toistuu. Pystyn olemaan pari viikkoa, ehkä kuukaudenkin, selvänä jonka jälkeen uskottelen itselleni että "ei se muutama rentouttava olut pahaa tee, se jää siihen". Mutta aina kun otan, niin otan niin kauan että baari menee kiinni tai alkoholi loppuu ja sammun. Alkoholismini kanssa kulkee samassa veneessä peliongelma, joka esiintyy nykyään vain humalassa. Siitä kirjoitan toisessa tekstissä. Aina olen palannut lähtöruutuun ja kirjoittanut itselleni pienille post-it lapuille syitä miksi haluan lopettaa jne. ja säilytän niitä lompakossani. Ikävä kyllä palaan niihin vasta krapulassa. Unohdan syyt lopettaa sen parin viikon jälkeen.

Putosin pohjalle yhden perjantai-illan ansiosta. Sen illan piti olla ihan huoleton koti-ilta yksin kotona pitsan, muutaman oluen ja tietokonepelien kera. Jos olisin tutkinut menneisyyttäni ja käyttänyt aikaa ja energiaa mieleni hillitsemiseen, en varmasti kirjoittaisi tätä tekstiä. Toisaalta olen tyytyväinen että kirjoitan, sillä nyt olen päättänyt hakea apua ja ottaa sitä vastaan. Humalatilan noustessa alkoi mielessä pyöriä rahapelit ja baarin bj-pöytä. Asia johti toiseen ja kohta olinkin jo häviämässä rahojani paikallisessa yökerhossa olut kädessä, olin kuningas. Aamuyöstä kotiin palattuani olin hävinnyt jo sievoisen summan rahaa ja kävellessäni kotiin päätin että aion voittaa ne takaisin. Tulin koneelle ja avasin nettikasinon. Yksityiskohtiin menemättä olin hävinnyt puolessa tunnissa opintolainarahat. Häpesin itseäni ja halusin vain kuolla pois. Kirjoitin jopa testamenttini ja oli lähellä etten humalapäissäni olisi tehnyt itselleni jotain. Nyt minun oli kohdattava ongelmani oikeasti ja ajatus siitä sai aikaan ahdistuksen, tiedostin että minun on kerrottava hävityistä rahoista avovaimolleni ja vanhemmilleni koska en selviä yksin. 

Tänään on ensimmäinen päivä ilman alkoholia ja pelejä. Olen yrittänyt selventää ajatuksiani kirjoittamalla ja lukemalla muiden kokemuksia niin alkoholismista kuin peliongelmasta. Maanantaina menen a-klinikalle hakemaan apua ongelmiini, pitää vain selvitä viikonlopusta ja riitaisasta, itkuntäytteisestä keskustelusta avovaimoni kanssa, se ahdistaa minua. Tämä blogi tulee mahdollisesti olemaan minun henkireikä, ainakin toivon niin. Toivon ja haluan uskoa, että jonain tulevaisuuden päivänä kirjoitan tänne samasta aiheesta positiivisemmassa hengessä tai muista elämääni liittyvistä aiheista.

Tämä oli tiivistetty versio omasta alkoholismista ja eilisen tapahtumista, mukava jos jaksoit lukea. Kirjoittelemisiin